Yhteystiedot

Sievin seurakunta
Kirkkotie 7
85410 Sievi
puh. 044 7001310

sievi.seurakunta(at)evl.fi

Kirkkoherranviraston aukioloajat:
ma 9-14
ti 13-16.30
Ke 9-12

Uutiset

1.10.2019Vuoden 2020 rippikoulun aloitusLue lisää »

Rippikoulu ja isostoiminta

Rippikoulu on evankelis-luterilaista kasteopetusta. Rippikoulun toteuttamista ohjaa Rippikoulusuunnitelma Suuri ihme. Rippikoulun aikana nuorten kanssa pohditaan nuoria mietityttäviä asioita kuten uskoa, suhteita perheeseen, kouluun ja ystävyyteen. Uskoa eletään todeksi koko rippikoulun ajan. Tähän kuuluu omaan seurakuntaan tutustuminen: eri työmuotoihin, työntekijöihin sekä tiloihin ja kokoontumispaikkoihin ja tietysti opetusta kolmiyhteisestä Jumalasta. Lisäksi rippikoulun tehtävänä on opettaa nuorille ihmissuhdetaitoja sekä lähimmäisenrakkautta ja yhteisöllisyyden merkitystä.

Isoskoulutus on luonnollinen jatko rippikoululle. Isoskoulutuksen avulla nuori oppii lisää uskosta. Hän saa tarvittavat opit ryhmän vetämiseen sekä oppii lisää itsestään. Isoskoulutus tukee nuoren kasvua ja kehitystä kohti ehjää ja positiivista minäkuvaa. Isoskoulutuksen käynyt voi toimia isosena rippikoululeireillä, lastenleireillä sekä lasten toimintapäivillä. Isoskoulutuksesta saa todistuksen, josta on hyötyä jatko-opinnoissa

Rippikoulutyöstä ja isostoiminnasta vastaa nuorisotyönohjaaja

Satu Heinonen 050 – 303 4561