Uutislistaukseen

Seurakuntakysely 2021 - linkki etusivulla

Seurakunnan luottamushenkilöt jakavat seurakuntakyselyt kaikkiin Sievin talouksiin

Sievin seurakunnassa katsotaan tulevaan ja suunnitellaan sitä, mitä seurakunta tulevaisuudessa voisi olla. On tärkeää, että seurakuntalaisilla on mahdollisuus osallistua tähän työhön. Siksi seurakunta järjestää kyselyn, jossa kaikilla sieviläisillä on mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä seurakunnasta ja sen tulevaisuudesta. Seurakunnan jäsenyys ei siis ole vaatimuksena kyselyyn osallistumiselle, vaan se on tarkoitettu kaikille sieviläisille.

Seurakuntakysely jaetaan paperiversiona jokaiseen talouteen Sievin alueella luottamushenkilöiden voimin. Kyselyt jaetaan koteihin isänpäiväviikonlopun ja sitä seuraavan viikonlopun välisenä aikana (13.–21.11.).  Jos jostain syystä et ole saanut kyselyä kyseisenä aikana, sitä voi tiedustella seurakunnan kirkkoherra Olli Luhtaselalta tai kirkkoherranvirastosta. Vastausaikaa on vuoden loppuun asti, joten kyselyn voi helposti palauttaa missä tahansa adventin- tai joulunajan tilaisuudessa, jossa seurakunnan työntekijät ovat läsnä, tai suoraan kirkkoherranvirastoon os. Kirkkotie 7.

Kyselyyn vastaaminen onnistuu myös sähköisesti. Linkki kyselyyn löytyy seurakunnan nettisivujen kautta (www.sievinseurakunta.fi). Ja sitä jaetaan myös seurakunnan sosiaalisen median kanavilla.

Koska kyselyn pohjalta luodaan uutta strategiaa seurakuntaan, on tärkeää, että sieviläisillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miltä seurakunnan elämä ja sen tulevaisuus näyttävät. Ja kiitollisina vastauksista suunnittelutyöskentelyä jatketaan Jumalan kunniaksi ja seurakuntamme parhaaksi.

 

Olli Luhtasela

vt. kirkkoherra

2021-11-10 07:01:29.0